”Harrison Ford oli kauhuissaan siitä” – huipputrilleri sai Fordin puntit tutisemaan, Kevin Costneria ei pelottanut

Costner auttoi myös elokuvan saamaan rahoitusta.

17.9.2023 00:01

Oliver Stone muisteli JFK – avoin tapaus -elokuvan tekemistä vieraillessaan IndieWiren Filmmaker Toolkit -podcastissa.

Vuonna 1991 ilmestyneessä salaliittotrillerissä New Orleansin piirisyyttäjä Jim Garrison ottaa tehtäväkseen tutkia presidentti John F. Kennedyn salamurhaa Texasin Dallasissa. Hän saa tietää asioita, joiden johdosta hän uskoo, ettei kansalle ole kerrottu koko totuutta.

Podcastissa Stone kertoi muun muassa tarjonneensa salaperäisen herra X:n roolia Marlon Brandolle, joka kieltäytyi roolista. Donald Sutherland päätyi esittämään hahmoa. Brandon lisäksi elokuvasta kieltäytyi Mel Gibson ja Harrison Ford, joille tarjottiin päähahmo Jim Garrisonin roolia.

Stonen mukaan elokuvan aihe hermostutti Fordia.

”Harrison Ford oli kauhuissaan siitä”, Stone kuvaili.

Kevin Costner otti kuitenkin roolin vastaan, ja tämä auttoi Stonea saamaan rahoituksen elokuvaa varten, sillä Costner oli tuohon aikaan Hollywoodin suurimpia tähtiä.

”On olemassa riski esitettyäsi sitä roolia. Mutta Kevinillä oli kanttia.”

Stone joutui puolustelemaan elokuvaa ennen sen ensi-iltaa, kun mediassa häntä kritisoitiin siitä, että ohjaaja ja elokuva haastoivat virallisen tarinan siitä, että Lee Harvey Oswald toimi yksin Kennedyn salamurhassa.

”Lehdistö ei ikinä tehnyt työtään, ne eivät tehneet mitään. He vain hyväksyivät Warrenin komission.”

”Olen joutunut kamppailemaan, ja se on vahingoittanut minua alalla. Kun ihmiset pitävät sinua rettelöijänä ja salaliittoteoreetikkona, et ikinä voi voittaa tiettyjen ihmisten luottamusta, jotka tukevat hallitusta mistä tahansa huolimatta. Kai minun täytyisi nauraa, mutta olen vihainen siitä, kuinka mahdotonta on tuoda totuutta esille tässä maassa ja kuinka paljon hallitus valehtelee nykytapahtumista”, Stone tilittää.

JFK sai kriitikoilta kehuja ja kahdeksan Oscar-ehdokkuutta: paras elokuva, ohjaus, miessivuosa (Lee Jones), musiikki, äänitys, sovitettu käsikirjoitus, kuvaus ja leikkaus. Lopulta leffa voitti Oscarit kuvauksesta ja leikkauksesta.

JFK on katsottavissa Disney Plussassa ja Netflixissä.

Lähde: IndieWire

Lisää luettavaa