Legendaarinen ohjaaja Oliver Stone: ”Putin on loistava johtaja maalleen ja ihmiset rakastavat häntä”

Stone on tehnyt uuden dokumenttielokuva, Nuclear Now’n.

2.5.2023 14:02

Oliver Stone sukeltaa syvään päätyyn. Veteraaniohjaaja oli The Guardian -lehden haastattelussa, jossa hänellä oli mukanaan kaksi seuralaista, professori Joshua S. Goldstein, joka avustaa miestä faktantarkistuksessa, sekä Goldsteinin terapeuttivaimo, joka auttaa stressitilanteissa.

Stone on ohjannut Nuclear Now -nimisen ydinvoimasta kertovan dokumentin, jota hän parhaillaan markkinoi.

– Olemme menossa aivan väärään suuntaan ilmastonmuutoksen kanssa. Ihmiset eivät ymmärrä sitä. Ydinvoima ei ole pelkästään vaihtoehto, se on ainut vaihtoehtomme, Stone sanoo.

– Meillä on kaikki ratkaisut olemassa, mutta olemme mokanneet kaiken.

Kaikki lähti käpälästä 1900-luvun puolivälissä, kun ydinvoimasta ja -sodasta tehtiin Hollywood-hirviöitä. 1970-luvun alun luonnonsuojelijat varoittivat koko maailmaa ydinvoiman vaaroista ja silloin oli jo liian myöhäistä, Stonen dokumentissa kerrotaan.

Dokumentissa väitetään myös, että Tšernobylin, Three Mile Islandin ja Fukushiman tapaisia ydintapaturmia on ollut huomattavasti vähemmän kuin ilmansaastetta, joka syntyy hiilestä ja fossiilisista polttoaineista.

Stone haastaa myös länsimaiset mediatalot. Hän seuraa lähinnä oikeistolaista Rumblea, venäläistä RT:tä sekä qatarilaista Al Jazeeraa. Poliittisesti Stone väittää edustavansa äärimmäistä keskustaa.

New York Times hänellä on mukanaan, koska halusi lukea Nuclear Now -elokuvan arvion siitä.

– Totuu smerkitsee minulle kaikkea, ja kaivamme sen esille. Ilmastonmuutos on hyvä aihe sen suhteen.

USA:n presidentti Joe Bidenistä Stone ei pidä lainkaan. Stone pitää Bideniä aivan liian vanhana, vaikka on itse vain neljä vuotta presidenttiä nuorempi.

– Lempipresidenttini on John Kennedy. Jos vertaat näitä kahta irlantilaista toisiinsa, niin Kennedy oli rauhan mies ja Joe Biden on kylmäverinen soturi.

Stone on tehnyt myös nelituntisen dokumentin Vladimir Putinista, joten mitä mieltä hän on presidentistä näin sodan aikana?

– Venäjällä tehdään kaikki oikein ydinvoiman suhteen. Kiina kuitenkin johtaa ydinvoima-asioissa, mutta en päässyt kuvaamaan sinne. Kiina olisi ollut tärkeä lisä elokuvaani varten. Putin on kuitenkin loistava johtaja maalleen ja ihmiset rakastavat häntä siellä, Stone sanoo.

Tämän enempää Stone ei halunnut Putinista sanoa.

Lue The Guardianin pitkä haastattelu täältä.

Lisää luettavaa