Hugh Jackman kertoo hurjasta kuntokuuristaan – Deadpool 3 valmistuu hyvää vauhtia

On se kone!

28.12.2022 17:31

Hugh Jackman on aina antanut kaikkensa Wolverinelle – niin myös tällä kertaa. Jackmanin esiintyminen tulevassa Deadpool 3:ssa saattaa olla hänen viimeisensä, mutta ainakin hän aikoo olla taas hurjassa tikissä.

54-vuotias Jackman alkaa olla jo siinä iässä, ettei lihaskuntoa saadakaan ihan niin helpolla kuntoon. Miekkonen oli Empire-lehden podcastissa kertomassa treeneistään. Onko se sitten nykyään helpompaa?

– Ei todellaan. Treenaaminen on paljon hankalampaa. Teen parhaillaan kahdeksan show’ta [The Music Man -musikaali Broadwaylla] viikossa, enkä pysty treenaamaan kuin kolmesti viikossa. Pääsen treenaamaan kerran tai kaksi päivässä, kunhan tämä päättyy kuukauden kuluttua. Sen jälkeen minulla on kuutisen kuukautta aikaa valmistautua. Minulla on ollut aina sama treeniohjelma, joten noudatan myös nyt sitä. Haluan olla paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen ja tehdä paljon enemmän kuin ennen. Etenkin Ryan Reynoldsin päivittäinen piekseminen motivoi minua, Jackman kertoo.

Onpa muuten mahtava nähdä Wolverine ainakin vielä kerran!

Lähde: Geek Tyrant

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia