Ikävään maineeseen joutuneen Ellen DeGeneresin show’lle löytyi korvaaja

Ellen DeGeneres Show

Väistyvän show’n 20. tuotantokausi jää tekemättä.

Ellen DeGeneresin myös Suomessa jonkin aikaa esitetty talk show loppuu. Iloisena ja rentona pidetyn ohjelman tiimoilta tuli julkisuuteen monia negatiivisia asioita viime vuoden aikana. DeGeneresiä syytettiin mm. vieraidensa eriarvoisesta kohtelusta ja ohjelma otettiin sisäiseen tutkintaan, koska sen työntekijät ilmaisivat kokeneensa vääryyttä.

DeGeneres on pyydellyt julkisesti anteeksi, mutta todennut myös, ettei hän ymmärrä show’nsa ympärillä vellonutta kohua:

– Se oli liian ohjattua. Liian järjestelmällistä. Ihmiset haukkuvat, mutta neljä kuukautta putkeen sellaista.  Ja sitten saan lukea lehdistä myrkyllisestä työilmapiiristä, vaikka kaikki, mitä olen ikinä kuullut keneltäkään show’n vieraalta on, miten iloinen ilmapiirimme on ja miten onnellisessa paikassa olemme.

Ohjelman viimeinen ja 19. kausi valmistuu 2022, minkä jälkeen puhaltavat uudet tuulet. Vuonna 2002 American Idol -kisan voittanut laulaja Kelly Clarkson on jo vuodesta 2019 vetänyt omaa ohjelmaa, The Kelly Clarkson Show’ta, joka siirtyy DeGeneresin show’n paikalle.

 

Lähteet: TVLine, THR, Variety