Ikoninen pizzeria raivostui uuden Netflix-sarjan repliikistä – ”tuntuu erityisen epäystävälliseltä”

Olikohan huonosti ajoitettu repliikki?

9.10.2020 10:23

Netflixissä on parhaillaan katsottavana Sinkkuelämää-luojan sarja Emily in Paris. Sarja kertoo markkinointipäällikkö Emilyn seikkailuista, joka joutuu muuttamaan töidensä vuoksi Pariisiin.

Kyseisellä hahmolla on tarkka maku pitsan suhteen. Jossain kohtaa hän saa tietää, etteivät hänen ranskalaiset kollegansa pidä pannupitsasta.

– Voi ei, te olette varmasti menneet Lou Malnatisiin, hahmo sanoo kohtauksessa.

Lou Malnati’s on ikoninen, chicagolainen pizzeriaketju, eikä ketjun omistaja Marc Malnati pitänyt repliikistä.

– Vaikka Emily in Parisin käsikirjoittajat eivät ehkä ole pannupitsan tai Lou Malnatisin ystäviä, sukupolvet chicagolaisia olisivat vahvasti eri mieltä. Malnati’s osallistuu aina ensimmäisenä hyväntahtoiseen kiusoitteluun newyorkilaisten tai kalifornialaisten pizzan ystävien kanssa. Näinä vaikeina aikoina tuntuu kuitenkin erityisen epäystävälliseltä halveksia ketään, ottaen huomioon, että useimmat ravintolat kamppailevat olemassaolostaan, Malnati ojensi.

Sarjan puolustukseksi on sanottava, että jakso on kuvattu ennen koronaviruspandemiaa.

Lisää luettavaa