Ikonisen elokuvantekijän harvinaislaatuinen valokuvanäyttely saapui Helsinkiin – Elokuvateatteri näyttää kesällä avainelokuvien sarjan

Hienoa, että näyttely saatiin Suomeen.

26.5.2022 07:01

Ikoninen elokuvaohjaaja Agnés Varda (1928–2019) tunnetaan parhaiten elokuvistaan, mutta hän valokuvasi nuorempana yllättävän paljon. Valokuvaajana hän ei kuitenkaan koskaan ollut kovin tunnettu, sillä hän piti vain pari näyttelyä 1950-luvulla.

Helsingissä pyörähtänyt Rosalie Varda, ohjaajan tytär, kertoi, että kuvat löytyivät kahdeksan vuotta sitten Vardan työhuoneen puisesta laatikosta. ”Kysyin mitä siellä on, ja hän vastasi, että ensimmäinen näyttelyni”, Rosalie Varda kertoi. Löydön jälkeen he rekonstruoivat Vardan ensimmäisen valokuvanäyttelyn uudelleen pariisilaiseen museoon.

Nyt Suomen valokuvataiteen museossa nähtävässä Agnés Varda – ensimmäinen elämäni -näyttelyssä on nähtävillä tuo samainen näyttely, joka nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1954 Vardan Pariisin kodin pihalla. Rosalie Vardan haastattelu on luettavissa Episodin kesäkuun numerosta (06/2022).

Samaan aikaan elokuvateatteri Orion aloitti Vardan elokuvien sarjan, joka on nähtävissä pitkin kesää. Vardan hetket -sarjassa nähdään viisi elokuvaa uran varrelta: Elämä on kaunis (2000) ja sen jatko-osa (2002), Onnen hetket (1965), Jane B. par Agnés V. (1988) ja Cléo viidestä seitsemään (1962).

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia