Illalla tv:ssä: Komediaa viidestä parista – ei sovi ensitreffeille

IMDb-arvosana 5,7.

12.11.2019 15:03

Tänään nähdään televisiosta elokuva Mitä odottaa kun odotat (2012).

Hollywood-supertähdillä roolitettu romanttinen komedia viidestä pariskunnasta, jotka valmistautuvat elämänsä suurimpiin mullistuksiin lukeutuvaan muutokseen, vanhemmuuteen. Kaikki suhtautuvat uuteen tilanteeseen omalla, usein koomisella tavallaan. Ennen pitkää jokainen saa huomata, ettei elämän yllätyksiä sittenkään ole mahdollista ennakoida. Elokuva perustuu Heidi Murkoffin samannimiseen menestyskirjaan.

Episodin kolmen tähden arvostelussa tuumittiin aikoinaan näin:

”Mitä odottaa kun odotat on romanttinen komedia, mutta hyvin erilainen siinä sarjassa aiheensa käsittelyn takia. Se on täynnä hyvää mieltä ja hassuja tilanteita, mutta miksikään suureksi naurupommiksi se ei ylly. Myöskään ensitreffeille elokuvasta ei taida olla, koska silloin ei välttämättä lapsen hankkiminen ole päällimmäisenä mielessä. Sen sijaan tyttöjen iltaan tämä sopii mainiosti. Etenkin jos lapsensaaminen on ajankohtainen, harkinnassa tai jos haluaa muistella esikoisensa odotusta.”

Elokuva näkyy Liv-kanavalta tänään 12.11.2019 kello 21.00.

Lisää luettavaa