Illalla tv:ssä: Loistava jännäri – kiistellyllä ohjaajalla ei asiaa Yhdysvaltoihin

IMDb-arvosana 7,2.

8.3.2019 14:03

Tänään nähdään televisiosta leffa The Ghost Writer (2010).

Poliittinen jännityselokuva kertoo haamukirjailijasta, joka alkaa työstää Ison-Britannian entisen pääministerin muistelmia. Kun kirjailija perehtyy aiheeseen, rivien välistä alkaa paljastua hengenvaarallisia salaisuuksia.

Elokuva jouduttiin kuvaamaan pitkälti Saksassa, sillä ohjaaja Roman Polanski ei voi astua jalallaan Yhdysvaltoihin. Tämä johtuu siitä, että hänet halutaan vastuuseen 70-luvulla tapahtuneesta 13-vuotiaan hyväksikäytöstä.

Elokuva näkyy Hero-kanavalta tänään 8.3.2019 kello 21.00.

Lisää luettavaa