Illalla tv:ssä: Tästä ei taida paljon leffa parantua? Voitti hirmuisen määrän Oscar-palkintoja

IMDb-arvosana on 8,9.

30.4.2021 07:30

Tänään nähdään televisiosta elokuva Taru Sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (2003).

Peter Jacksonin ohjaaman, tunnetun elokuvatrilogian kolmas osa. Hobitit Frodo ja Sam Klonkun opastamana lähestyvät Mordorin Tuomiovuorta, jonka uumeniin saattueen on määrä sormus heittää tuhottavaksi. Samaan aikaan Keski-Maa Aragornin johtamana valmistautuu viimeiseen taisteluun Sauronin pahoja voimia vastaan.

Episodin viiden tähden arvostelussa kirjoitettiin seuraavasti:

”Ja millainen huipennus se onkaan! Kaikki mitä edellisissä osissa on nähty, nousee aivan uuteen potenssiin. Uhat ja hirviöt ovat aikaisempaa suurempia, armeijat ja niiden yhteenotot entistä valtavampia, maisemat ja korkeanpaikan kammoa aiheuttavat kamera-ajot aina vain huimempia ja sankareiden rohkeus ja uhrautuvaisuus entistäkin eeppisempää. Silti Kuninkaan paluu ei latista aikaisempia osia, vaan retrospektiivissä nähtynä tuo suuren tarinan sen ansaitsemaan massiiviseen loppunousuun. Kolmen erillisen tarinan lisäksi ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Peter Jackson on saanut aikaiseksi yhtenäisen, kaikki elokuvat kattavan kerronnan kaaren.

Massiivisuudessa on se vaara, että Kuninkaan paluu uhkaa jäädä puhtaaksi efektimässäilyksi. Liika eeppisyyskin saattaa väärin tehtynä muuttua paatokseksi. Näitä uhkia liipataan välillä liki, mutta onneksi tarinan pelastaa tuhon keskelle kirjoitetut inhimilliset kasvamisen tarinat. Isot tekijät – ihmisruhtinaat, velhot, haltijat ja toisaalla pahuuden ruumiillistumat – toteuttavat omaa osaansa kohtalon suuressa pelissä, mutta pelilaudalle meidät vievät tarinan pienet hahmot. Huomio kiinnitetään heihin niin vahvasti, että alkuperäisteoksesta on nipsaistu pois todella pitkät pätkät Aragornin nousemisesta uuteen rooliinsa.”

Elokuva voitti aikoinaan peräti 11 Oscar-palkintoa. Se oli myös huima kaupallinen menestys.

Leffa esitetään Sub-kanavalta kello 21.00. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

Lue myös: Taru sormusten herrasta -kolmikko näki WTC-iskut ilmasta käsin – ”surrealistista ja pelottavaa” | Episodi.fi

Lisää luettavaa