Illalla tv:ssä: Tyylikäs toimintaelokuva viihdyttää – elokuvassa nähdään yllättävä cameo

IMDb-arvosana 7,5.

13.7.2019 14:03

Illalla on katsottavissa televisiosta Michael Mannin ohjaama Collateral – väärä aika, väärä paikka (2004).

Tarina kertoo Tom Cruisen esittämästä sulavakäytöksisestä palkkatappajasta, joka ottaa yön siimeksessä taksin. Jamie Foxxin esittämällä taksikuskilla ei ole aavistustakaan, minkälaiseen pyöritykseen hän yön aikana joutuu.

Elokuvan aikana nähdään niin kovaa toimintaa kuin mielenkiintoisia keskustelujakin tappajan ja taksikuskin välillä.

Erikoisena yksityiskohtana Jason Statham tekee elokuvassa pikaisen cameon. Hän toimittaa Cruisen esittämälle hahmolle salkun ja poistuu saman tien. Tiettävästi kyseessä on viittaus The Transporter -elokuviin.

Elokuva näkyy Neloselta tänään 13.7.2019 kello 23.20.

Lisää luettavaa