Ohjaaja valotti Top Gun: Maverick -tuotantoa – elokuvassa nähdään ”ennennäkemätöntä teknologiaa”

Hyvältä kuulostaa.

Top Gun on saamassa lopultakin jatko-osan. Näyttelijöiksi on palaamassa Tom Cruise ja Val Kilmer.

Ohjaaja Joseph Kosinski valotti tuotannon kuvioita haastattelussa.

– Elokuvassa käytetään teknologiaa jotai ei ole ennen nähty. Kuvaamme tietääkseni elokuvan 6K-resoluutiolla. Ilmakohtaukset ovat mielettömiä. Ja suurin osa on kuvattu ihan oikeasti – tietokonegrafiikkaa ei ole paljon. Nämä kaverit ovat oikeasti yläilmoissa lentokoneissa ja G-voimien heiteltävänä, ohjaaja Joseph Kosinski kertoi.

Kosinskin mukaan myös elokuvan lavasteet ovat käytännössä identtisiä vuoden 1986 -elokuvan kanssa. Näiden kohtauksien hän lupasi myös olevan todella hienoja.

Kosinski valitteli myös Tony Scottin poissaoloa. Hän oli alkuperäisen elokuvan ohjaaja, ja hänen oli tarkoitus ohjata jatko-osakin. Hän kuitenkin teki itsemurhan vuonna 2012.

Top Gun: Maverick saa ensi-iltansa kesäkuussa 2020.

Lähde: Collider

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut