Illalla tv:ssä: Yksi parhaista fantasialeffoista ikinä! Kuvaukset olivat helvetilliset

IMDb-arvosana on 8,7.

19.9.2020 10:33

Tänään nähdään televisiosta fantasiaelokuva Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (2002). Leffan lienevät useimmat jo nähneet, mutta Peter Jacksonin luoma trilogia tuntuu kestävän uusintakatselua vuodesta toiseen.

Tarinassa Sarumanin armeija marssii Helmin syvänteen linnoitukseen, jonne Rohanin väki on paennut. Frodo ja Sam puolestaan lähestyvät Mordoria epäluotettavan Klonkun opastamana. Yllättävää apua sodankäyntiin saadaan metsien olennoista.

Helmin syvänteen kuvaukset jatkuivat monta kuukautta. Tilanne kävi niin sietämättömäksi, että näyttelijät teetättivät lopulta itselleen t-paidat, joissa luki: ”Selvisin Helmin syvänteestä.”

Elokuva näkyy Ava-kanavalta kello 21.00.

Lisää luettavaa