Illan Poliisiopisto-elokuva jäi päätähden viimeiseksi, mutta huhut käyvät kuumana hänen paluustaan ja koko elokuvasarjan uudelleenkäynnistyksestä

IMDb-arvosana 4,9.

27.1.2023 06:30

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1987 valmistunut Poliisiopisto-elokuvasarjan neljäs osa Korttelipoliisit.

Poliisiopiston luottoryhmää tarvitaan taas komediassa, jossa opiston johtaja Lassard keksii kouluttaa siviilejä ehkäisemään rikoksia.

Kun innokas kansalaispartio jalkautuu kaduille, odotettavissa on monenlaista tuhoa.

Sittemmin Basic Instinct –elokuvalla maailmanmaineeseen noussut Sharon Stone nähdään nelososassa pienessä roolissa.

Elokuvasarjan keskushahmo Steve Guttenberg nähdään Korttelipoliiseissa Mahoneyn roolissa viimeistä kertaa.

Voi kuitenkin olla, että Guttenberg vielä palaa rooliin.

Poliisiopisto-elokuvasarjan uudelleenkäynnistystä on puuhattu vuosia, ja myös Guttenberg on lupautunut mukaan. Projekti vain ei ole tuntunut etenevän, vaikka monenlaisia uutisia muistakin näyttelijävalinnoista on kuultu.

Toistaiseksi viimeinen Poliisiopisto-elokuva Moskovan keikka ilmestyi vuonna 1994. Se oli sarjan seitsemäs elokuva. Kahdeksatta osaa alettiin puuhata 2000-luvun alkuvuosina monenlaisten reboottien menestyksen myötä, ja sitä kaavailtiin ilmestyväksi vuonna 2007.

Elokuva ei kuitenkaan toteutunut, mutta sen jälkeen uudelleenkäynnistyksestä on ilmestynyt huhuja tasaisin väliajoin.

Kauhuelokuvalla Get Out menestynyttä Jordan Peeleä on aseteltu tuottajan rooliin, ja käsikirjoitusluonnoksia on tiettävästi laadittu useita. Koristähti Shaquille O’Neal on ollut ehdolla uudeksi Hightoweriksi.

Steve Guttenberg on useiden lehtijuttujen mukaan heitellyt toistuvasti bensaa liekkeihin ja sanonut leffan olevan pian tulossa.

Myös hassuja ääniä päästelevä Michael Winslow on lähteiden mukaan kiinnitetty uudelleenkäynnistykseen. Mitään konkreettista vain ei ole vielä tapahtunut, eikä virallista uutista uudesta Poliisiopistosta ole kuulunut.

Uutta elokuvaa odotellessa on tyydyttävä vanhojen uusintoihin, joita onkin nähty televisiossa usein.

Poliisiopisto 4 esitetään nyt televisiossa kolme kertaa:

  • Pe 27.01.2023 klo 21.00, TV5
  • La 28.01.2023 klo 23.05, TV5
  • To 02.02.2023 klo 21.00, Kutonen

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa