Indiana Jones 5 on jatkumoa sarjan haukutuimmalle elokuvalle – Indyn ruoskaa ei muille anneta

Indiana Jones -tuottaja Frank Marshall on CinemaCon-tapahtumassa kertonut Indiana Jones 5:n olevan jatkumoa monien lyttäämälle Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta -elokuvalle.

Näin ollen tarina jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin, eikä vähemmän kauniisti vastaanotettua Indiana Jones 4:ää suinkaan pyyhitä pois historiasta. Tulevan jatko-osan käsikirjoittaa Kristallikallon valtakunnankin rustannut David Koepp.

Marshallin mukaan minkäänlaisia esiosia elokuville on turha odottaa, sillä vain yksi mies voi tuottajan mukaan tarttua kuuluisaan ruoskaan.

”Kaikki on kiinni tarinasta. Mielestäni sekä Jason Bourne -sarjassa että Indiana Jonesissa. Me emme lähde tekemään Bond-juttua”, Marshall sanoo mahdollisuudesta, että sarjassa nähtäisiin useita näyttelijöitä tutussa roolissa.

”Mielestämme nuo hahmot ovat ikonisia, ja vain nuo näyttelijät voivat niitä näytellä”, Marshall julistaa.

Indiana Jones 5:n on tarkoitus saada ensi-iltansa 19.7.2019.

Lähde: Variety

(Episodi/ML)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut