Indiana Jones 5 otti kunnon turpasaunan uudelta Insidious-leffalta USA:n lippukassoilla

Ihan tällaista viikonloppua ei olisi odottanut koskaan näkevänsä.

10.7.2023 10:21

Kaksi elokuvasarjan vitososaa oli kisasilla lippukassoilla. Hämmentäväksi tilanteen tekee se, että näistä kahdesta Insidious: The Red Door voitti Indiana Jones and the Dial of Destinyn.

Insidious 5 nappasi 32,6 miljoonan dollarin potin USA:n lippukasosilla, kun Indy 5 tienasi vain 26,5 miljoonaa toisena viikonloppunaan.

Indy 5:stä onkin tulossa melko hurja floppi. Se on tienannut vasta 247,9 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti, kun sen budjetti oli noin 300 miljoonaa dollaria, jonka päälle lasketaan vielä vähintään 150 miljoonan markkinointi. Leffan pitäisi päästä lähemmäs miljardiin, jotta se pääsisi edes omilleen.

Suomessahan Dial of Destiny on ollut jättihitti, mutta koska olemme niin pieni elokuvamaa, ei tulos vaikuta maailmanlaajuiseen tulokseen.

Insidious: The Red Door nappasi ensi-iltaviikonloppuna 64 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Elokuvan budjetti oli vain 16 miljoonaa dollaria, joten siitä on tulossa taas megahitti Blumhouselle.

Lähde: Wrap

Lisää luettavaa