Inside Out 2 ohitti juuri Dyyni kakkosen – Nousi vuoden 2024 tuottoisimmaksi elokuvaksi

724 miljoonaa dollaria vain kahdessa viikossa!

23.6.2024 22:00

Disneyn ja Pixarin animaatioelokuva Inside Out – mielen sopukoissa 2 on ohittanut Dyyni 2:n lippukassatuotoissa.

Toinen viikonloppu oli Kelsey Mannin ohjaamalle elokuvalle jälleen täysosuma. Leffa on tuottanut yhteensä jo 355 miljoonaa dollaria Pohjois-Amerikassa ja peräti 724 miljoonaa dollaria globaalisti.

Helmikuussa julkaistu Dyyni: Osa kaksi oli jättihitti sekin. Elokuva tienasi lähes 712 miljoonaa dollaria.

Tyyliltään elokuvat ovat hyvin erilaisia, mutta hyvien katsojalukujen lisäksi niitä yhdistää myös hinta. Vaikka toisin voisi luulla, megalomaanisia maailmoja sisältävä Dyyni 2 oli jopa Inside Out 2 -elokuvaa edullisempi. Ensimmäisen budjetti oli noin 190 miljoonaa, kun jälkimmäinen maksoi noin 200 miljoonaa dollaria.

Joka tapauksessa molemmat elokuvat ovat tuottaneet jo niihin sijoitetut rahat takaisin.

Suomessa Inside out 2 saa ensi-iltansa 17.7.2024.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa