J.J. Abrams The Rise of Skywalker -elokuvan juonesta: The Last Jedin valinnat olivat oudon hyödyllisiä

Spoilereita The Last Jedi -elokuvasta.

27.11.2019 08:33

Ohjaaja-käsikirjoittaja J.J. Abrams joutui aika erikoisen tilanteen eteen, ottaessaan viestikapulan The Last Jedi -ohjaaja Rian Johnsonilta.

Johnson ei kaihtanut riskejä The Last Jedi -elokuvassa. Hän muun muassa päästi Luken ja pääpahis Snoken päiviltä sekä kertoi katsojille tylysti, että Reyn vanhemmat olivat pelkkiä romunkerääjiä.

Abrams kommentoi nyt vaativaa lähtoasetelmaa The Rise of Skywalker -elokuvaan.

– Vaikkakin ajattelin joistakin Episodi 8:ssa tapahtuneista asioista: ”Ohhoh, tuota mielenkiintoista valintaa en olisi tehnyt.” Oudolla tavalla ne päätyivät kuitenkin olemaan hyödyllisiä tässä elokuvassa, Abrams ihmetteli.

– Jotkin eniten pitämistäni asioista eivät olisi tapahtuneet, jos päätöksiä olisi pitänyt tehdä The Force Awakensin aikana. Tietyt Rianin elokuvassa tapahtuneet asiat sekä tietysti kaikki sitä edeltäneet asiat toimivat inspiraationa cocktailiin, josta tuli The Rise of Skywalker, Abrams jatkoi.

Monet odottanevat mielenkiinnolla, minkälainen keitos leffateattereihin saapuu. Kaukaiseen galaksiin matkataan 18. joulukuuta.

Lähde: Empire

Lisää luettavaa