Jim Carrey olisi valmis tekemään Ace Ventura 3:n, mikäli eräs ehto täyttyy

Tämä tulee tuskin tapahtumaan koskaan.

7.4.2022 19:31

Jim Carrey kertoi aprillipäivänä harkitsevansa eläkkeelle siirtymistä näyttelemisestä. Pitää tämä paikkansa tai ei, Carrey on pohtinut myös tulevaisuuttaan.

Carrey ei ole urallaan tehnyt kovinkaan montaa jatko-osaa. Ace Ventura 3 on sen takia ollut jäissä jo vuosikymmenet.

60-vuotias näyttelijälegenda kertoo miten hänet saisi takaisin Ace Venturan pariin.

– On kulunut jo niin monta vuotta, että ainoastaan jonkinlaisen ohjaajaneron, auteurin, omaperäinen idea saisi minut palaaman roolin pariin. Jos vaikkapa Chris Nolan ottaisi minuun yhteyttä ja kertoisi haluavansa tehdä Ace Venturan jollain todella kiinnostavalla tavalla, niin saattaisin ehkä kiinnostua. Mutta noin muuten minulla ei ole enää näin pitkän ajan jälkeen sellaisia soluja kehossani, että haluaisin imitoida hahmoja, jotka tein nuoruudessani. Ei minulla ole minkäänlaista inspiraatiota tehdä sellaista, Carrey kertoo tuoreessa haastattelussa.

Nolanin ohjaama Ace Ventura 3 200 miljoonan dollarin budjetilla? Kyllähän tuo kelpaisi.

Lähde: We Got This Covered

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia