Johnny Depp ohjaa elokuvan 25 vuoden tauon jälkeen – mukana valkokangaslegenda

Hieno uutinen!

11.5.2023 13:21

Johnny Depp on hyppäämässä kameran taakse ensimmäistä kertaa 25 vuoteen. Hän on tekemässä Modi-nimisen elämäkertaelokuvan valkokangaslegendan kanssa.

Depp bongattiin muutama viikko sitten Al Pacinon kanssa Pariisissa, kun heidän vuonna 1997 julkaistu klassikko Donnie Brasco esitettiin paikallisessa elokuvateatterissa.

Nyt on paljastunut, että Depp on palkannut Pacinon elokuvaansa.

Muissa rooleissa nähdään muun muassa John Wick: Chapter 2:sta tuttu Riccardo Scamarcio sekä ranskalainen Pierre Nimey.

Scamarcio näyttelee italialaista taiteilijaa Amedeo Modigliania, josta elokuva kertoo. Niney näyttelee ranskalaista taiteilijaa Maurice Utrilloa ja Pacino on taidekeräilijä Gangnat.

Tuotanto käynnistyy syksyllä Unkarissa.

Modi kertoo Modiglianin melko vauhdikkaasta ja tapahtumarikkaasta kahdesta päivästä Pariisissa vuonna 1916, jolloin hän pakeni poliisia ja vietti aikaansa pariisilaisbaareissa keskellä ensimmäisen maailmansodan myrskyjä.

Modi yritti paeta kaupungista ja jättää uransa taakseen, mutta hänen taiteilijakaverinsa ja muusansa yrittivät vakuutella miestä jäämään kaupunkiin.

Lopulta Modiglianin elämä muuttuu peruuttamattomasti.

Jerzy ja Mary Kromolowski ovat käsikirjoittaneet elokuvan Dennis Mcintyren näytelmän pohjalta.

Lähde: Daily Mail

Lisää luettavaa