Ohjaaja-käsikirjoittaja Jordan Peele on lyhyessä ajassa noussut yhdeksi Hollywoodin seuratuimmista elokuvantekijöistä. Key & Peele -komediasarjan myötä läpimurtonsa tehnyt visiönääri luo paraikaa neljättä elokuvaansa. Aiemmat ovat kauhugenren rajoja ravistelleet Get Out, Us ja Nope. Leffat on otettu ilolla vastaan kriitikoiden ja katsojien toimesta.
Kuten tavallista Peelen elokuvien kohdalla, neljännestä elokuvasta tiedetään hyvin vähän. Työnimi on tällä hetkellä “Untitled Fourth Film Directed by Jordan Peele” . Tiedossa ei ole mitään juoneen, näyttelijöihin tai leffan ideaan liittyvää.
Julkaisupäivämäärä on kuitenkin nyt saatu, ja se on joulupäivänä 25. joulukuuta 2024. Leffa tulee ulos kilpailtuun aikaan, sillä vain viikkoa aiemmin 20. joulukuuta julkaistaan Sonic The Hedgehog 3 sekä James Cameronin Avatar 3.
Hieman ennen uutta elokuvaa, Peelen tuotantoyhtiö Monkeypaw film julkaiseen niin ikään tässä vaiheessa nimettömän animaatioelokuvan. Se tulee ulos syyskuun 27. päivä vuonna 2024.
Lähde: Variety