Just a Prank Bro: Katsoja päästi lepakon vapaaksi The Batmanin näytöksessä – suurin osa katsojista jäi katsomaan elokuvaa siitä huolimatta

I’m Prankster.

17.3.2022 20:31

Variety uutisoi välikohtauksesta Teksasin Austinissa. Matt Reevesin The Batman -elokuvan ensi-iltanäytöksessä ollut katsoja päästi vapaaksi lepakon kesken elokuvan.

Kyseessä oli ”vitsi”, eikä tarkoitus vahingoittaa muita katsojia. ”Paikallisia eläinsuojeluviranomaisia kontaktoitiin heti ja he varmistivat katsojien ja eläimen turvallisuuden”, elokuvateatterin edustaja kertoi. ”Varmistaaksemme, ettei tuollaista pilaa tehdä uudelleen, olemme lisänneet turvamiehiä ja tarkastamme kaikki laukut ennen saliin astumista.”

Yleisöä pyydettiin poistumaan salista, jos lepakon kanssa pimeässä istuminen tuntui ahdistavalta. Lepakkoa yritettiin saada salista pois, mutta ilmeisesti se ei heti onnistunut. Katsojille tarjottiin rahoja takaisin välikohtauksen seurauksena. Suurin osa katsojista päätti kuitenkin jäädä katsomaan elokuvaa lepakon vielä ollessa teatterissa.

Lisää luettavaa