Justice League -tähti Ray Fisher syytti ohjaaja Joss Whedonia törkeästä käytöksestä kuvauksissa

Ilmeisesti jonkinlaista kahnausta on ollut.

Cyborg-näyttelijä Ray Fisher latasi vastikään sosiaaliseen mediaan videon vuodelta 2017, jossa hän kehui Justice Leaguen ohjaajaa Joss Whedonia. Ohjaaja otti aikoinaan Zack Snyderin paikan ohjaajana ja Fisher antoi ymmärtää asian olevan ok. Hän kuitenkin veti kaiken tukensa pois ja perui sanansa.

Nyt Fisher on älähtänyt uudestaan Whedonista. Hänen mukaansa Whedon käyttäytyi ikävällä tavalla Justice Leaguen kuvauksissa. Fisher väitti Whedonin käyttäytyneen törkeästi ja loukkaavasti muita kohtaan.

– Joss Whedon kohteli näyttelijöitä ja kuvausryhmää törkeästi, loukaten, toimien epäammattimaisesti ja täysin vastenmielisellä tavalla. Monin tavoin tämän mahdollisti (tuottajat) Geoff Johns ja Jon Berg, Fisher sanoi.

Screen Rantin mukaan Cyborgin hahmo kärsi eniten Whedonin käsittelystä. Fanit pääsevät yllättäen näkemään, minkälainen Snyderin versio on, sillä se tullaan julkaisemaan HBO Maxilla.

Vielä ei ole varmuutta, tuleeko suoratoistopalvelua Suomeen. Elokuva saatetaan silti ehkä nähdä jossain vaiheessa HBO Nordicilla.

Lähde: Metro, Screen Rant

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut