Kakkonen on Mikko Kuparisen onnennumero

16.4.2016 10:00

Kakkonen tuntuu olevan Mikko Kuparisen onnennumero tänä vuonna. Episodi jututti miestä Lyypekissä, jossa hänen elokuvansa 2 yötä aamuun osallistui kolmansille festivaaleilleen. Kaksi edellistä, Montreal ja Valladolid toivat palkinnon. Elokuva saapui Suomessa ensi-iltaan 15. huhtikuuta.

2 yötä aamuun kertoo suomalaisen miehen ja ranskalaisen naisen kohtaamisesta vailla yhteistä kieltä vieraalla maalla, Liettuassa. Yhden yön työmatkaromanssi saa yllättävän käänteen, kun tulivuoren aiheuttama tuhkapilvi estää lentojen lähdöt Vilnasta.

– Kiinnostuin siitä, mitä tapahtuu, kun kaksi ihmistä kohtaa ilman yhteistä kieltä. Kaikilla meillä on varmasti fantasioita, jospa vaikka matkoilla eteen tulisi ihastus, kielletty hedelmä. Vein ajatusta askeleen pidemmälle, ja mietin jättääkö ihminen tässä tilanteessa asian yhden yön romanssiksi vai tarttuuko hän hetkeen, elokuvan käsikirjoittanut ja ohjannut Kuparinen kertoo.

Tunteet ovat universaaleja ja elämä on yllätyksiä täynnä tosielämässä. Myös elokuvan kaksi yötä ja päivä siinä välissä asettavat katsojan silmätysten erilaisten yllätysten kanssa. Kun keskusteluja käydään puhelimessa, ”honey” onkin ehkä jotain muuta kuin mitä katsoja on odottanut.

Ranskaa, suomea ja englantia soljuvan elokuvan ranskatar on kanadalaissyntyinen Marie-Josée Croze, joka palkittiin vuonna 2003 Cannesissa parhaasta naispääosasta elokuvassa Barbaarien invaasio. Miespääosassa on pitkän linjan näyttelijä Mikko Nousiainen. Sivuosassa on espanjalainen Arly Jover, joka oli mukana muun muassa elokuvassa The Girl with the Dragon Tattoo (2011).

– Ranskankielisen näyttelijän löytäminen meni perinteistä reittiä. Käsikirjoitus lähti muutamille näyttelijöille heidän agenttiensa kautta. Oli ilo huomata, että kaikki, joille roolia tarjottiin, kiinnostuivat siitä. Matkustin Pariisiin tapaamaan ehdokkaat. Marielle teksti myi itse itsensä. Hän oli myös nähnyt joitakin aiempia töitäni ja pitänyt niistä, Kuparinen kertoo.

– Tavattuani Marien vakuutuin pian, että hän olisi juuri oikea rooliin. Marie on älykäs, herkkä, avoin ja suora. Meillä on myös samanlainen ihmiskuva ja kunnianhimo. Hän on avoin, suora ja rehellinen. Vähän kyllä jännitin ensi kohtaamista, koska Marie on työskennellyt aiemmin isojen nimien kuten Wim Wendersin ja Steven Spielbergin kanssa, Kuparinen tunnustaa.

– Mikko Nousiaisessa arvostan hänen herkkyyttään ja luonnollisuuttaan. Olemme työskennelleet yhdessä aiemminkin, mutta emme englannin kielellä. Tuloksena on kuitenkin mielestäni yksi Nousiaisen parhaista rooleista.

Elokuvan pääkuvauspaikaksi valikoitui Vilna, koska siellä sekä suomalainen että ranskalainen ovat yhtä lailla vieraalla maalla. Kaupunkikuva ei ole liian romanttinen. Tyylilajissa on pyritty aitouteen ja todentuntuun. Kuparinen korostaa, että realismi ei ole kuitenkaan samaa kuin sattumanvaraisuus. Uskottavuuden eteen on tehty paljon töitä.
Kuvaukset kestivät vain 21 päivää, mutta ne olivat 12-tuntisia. Ennen varsinaisia kuvauksia elokuvaa harjoiteltiin; varioitiin sävyjä ja tulkintaa viikon päivät sekä Pariisissa että Vilnassa. Isoimmissa kohtauksissa kuvauksissa oli paikalla yli 600 avustajaa.

Mitä tulee tämän ”kakkos-vuoden” jälkeen? Kuparisella on jo kehitteillä useita uusia projekteja ja hän hioo niitä Lyypekissä hotellihuoneessaankin.

– Elokuvaa ja tv-sarjaa, jonka renessanssi näyttää olevan käynnissä. Palloja on pidettävä ilmassa useita. Se ei ole aina omissa käsissä, mikä hanke saadaan rahoitettua seuraavaksi, Kuparinen raottaa suunnitelmiaan.

Joka tapauksessa Kuparinen haluaa tehdä myös suomenkielisiä elokuvia suomalaisille, vaikka kansainvälisyyskin kiinnostaa.

– On hienoa, että meillä käydään katsomassa kotimaista elokuvaa. Tänä vuonna lähes kolmannes myydyistä elokuvalipuista on kotimaiseen elokuvaan. Edelle kiilaa vain Ranska.

Nyt 36-vuotiaan Kuparisen kolme viimeisintä lyhytelokuvaa ovat kaikki voittaneet palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla. Hän on myös ohjannut palkitun tv-elokuvan Mobile Horror, yhden pitkän elokuvan ja kymmeniä mainoksia.

Kuparisen matka elokuva-alalle ei ole ollut suoraviivainen. Hänen opinahjonsa, Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun oppilaista tulee tavallisesti juristeja, ekonomeja ja lääkäreitä. Abivuonna Kuparinen ei tiennyt, mitä halusi. Lisäksi häntä ahdisti, kun hän huomasi yhden kurssin puuttuvan. Paras valinta oli tällöin kuvaamataito, koska siihen ei tarvittu lisälukemista. Opettajan pöydällä oli Taideteollisen korkeakoulun esite ja siitä Kuparinen sai ahaa-elämyksen, että elokuvaakin voi opiskella.

– Kun parikymppisenä saa ajatuksen elokuva-alasta, tiesi se ainakin minulle kovaa työtä. 3–4 vuotta ”ajelehdin” kohti haluamaani. Opiskelin kuvallista viestintää kansanopistossa ja kävin kursseja työväenopistossa. Kun Taideteollisen ovet eivät auenneet ensikerralla, luin yliopistossa teatteritiedettä ja kirjallisuutta. Kun ovet pysyivät kiinni toisellakin kerralla, lavastin, näyttelin ja tein käsikirjoituksia helsinkiläiseen harrastajateatteriin. Vasta kolmannella kerralla onnisti. Ja tässä nyt jatketaan, Kuparinen sanoo.

Sirpa Norri, Lyypekki

Lisää luettavaa