Kalenterit esiin – odotetuilla Stephen King -elokuvien ensi-illat nyt tiedossa

Stephen Kingin teoksista on tehty paljon elokuvia ja tv-sarjoja ja tehdään varmaan jatkossakin. Tänä vuonna valkokankaille saapuu kaksi elokuvaa, joista toinen päivittää vuoden 1990 minisarjan ja toinen on kauan kaivattu filmatisointi jo 1980-luvulla alkaneesta teossarjasta.

3.5.2017 20:00

Vielä viime vuoden lopulla Stephen Kingin jo useamman teoksen mittaiseksi venähtäneeseen The Dark Tower -kirjasarjaan perustuvaa elokuvaa odoteltiin ensi-iltaan jo helmikuussa. Sen valmistuminen kuitenkin viivästyi, mutta nyt uusi julkaisuajankohta on tiedossa. Suomeen Musta torni -nimen saanut fantasiaelokuva saapuu yhtä aikaa Yhdysvaltojen kanssa, eli 4. elokuuta.

Mustan tornin ohjaksissa on tanskalainen Nikolaj Arcel, jonka Kuningatar ja henkilääkäri oli hänen kotimaansa vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokas. Sen pääosassa, salaperäisenä revolverimies Roland Deschainina nähdään Idris Elba. Matthew McConaghey esittää elokuvan pahista, ”miestä mustissa”, joka myös etsii oudossa maailmassa myyttistä tornia.

Toinen kauan odotettu Stephen Kingin teoksiin perustuva elokuva on uusi versio Se-kauhutarinasta. Mama-hitistä tunnetun Andrés Muschiettin uutuus on vuorossa kuukautta Mustaa tornia myöhemmin, eli 8. syyskuuta. Vuonna 1990 ilmestyi samaan teokseen perustuva kaksiosainen tv-minisarja, ja myös uutuus mitä ilmeisimmin jakautuu kahteen osaan.

Ensimmäisen osan nimi – ainakin Yhdysvalloissa – on kirjailijan itsensä mukaan The Losers’ Club. Tämä viittaisi siihen, että ensimmäisessä osassa keskityttäisiin Se-klovnihirviön vainoamaan lapsiporukkaan. Toisessa osassa he joutuisivat kohtaamaan uudelleen aktivoituneen olennon aikuisina. Tämä noudattaisi myös Tommy Lee Wallacen kaksiosaisen tv-sarjan rakennetta.

Toisen osan aikataulua ei vielä ole julkaistu.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia