Kappas vain! David Fincherin huippusarja saattaa sittenkin tehdä paluun Netflixille

Toivottavasti tämä tapahtuu.

Tämähän on vallan hyvä uutinen, sillä Netflix ja David Fincher ovat lähentyneet siinä määrin keskenään, että huikean Mindhunter-sarjan kolmas kausi saattaa sittenkin toteutua.

Kakkoskausi esitettiin 2019, ja pian sen jälkeen Fincher ilmoitti, ettei välttämättä halua tehdä sarjalle jatkoa. Fanit olivat syystäkin pettyneitä, sillä sarjamurhaajista ja FBI:n profiloijista kertova sarja jäi aivan kesken.

Mindhunter ei aikoinaan kerännyt tarpeeksi katsojalukuja, mutta sarjaa seuranneet fanit olivat sitäkin intohimoisempia.

Sarjan pääosanäyttelijöiltä Jonathan Groffilta, Holt McCallanylta ja Anna Torvilta päättyivät myös sopimukset tammikuussa 2020, eikä niitä uusittu.

Fincher on kuitenkin sen jälkeen tehnyt nelivuotissopimuksen Netflixin kanssa. Hän on tehnyt striimijätille lukemattomia palkintoja kahmineen historiallisen draaman Mankin. Tällä hetkellä Fincherillä ei kuitenkaan ole muita projekteja meneillään kuin The Killer -niminen elokuva, jota hän on yrittänyt tehdä jo vuosikaudet muualla.

Ehkä uuden sopimuksen myötä myös Mindhunterin kolmas kausi saadaan käynnistettyä?

Lähde: Gamesradar

Aiheeseen liittyvät jutut