Moni odottaa herttaisen karhuherra Paddingtonin kolmatta seikkailua varmasti jo isolla innolla. Nyt tulevan elokuvan ensi-iltapäivämääriä on myös vihdoin paljastettu julkisuuteen.
Paddington in Peru saapuu elokuvateattereihin Iso-Britanniassa 8. marraskuuta 2024 ja Pohjois-Amerikassa hieman myöhemmin, 17. tammikuuta 2025.
Suomen ensi-iltapäivä ei ole vielä varmistunut.
Julkaisupäivä paljastettiin lyhykäisen videon muodossa. Siinä tuttuun punaiseen hattuun ja siniseen nuttuun sonnustautunut Paddington puhdistaa kellertävän marmeladin peittämän ruudun ja kävelee pois näkyvistä. Hänen takaansa paljastuu sademetsän peittämä vuoristomaisema jonka ylle ilmestyy vuoden 2025 päivämäärä.
Brittiläinen ohjaaja Dougal Wilson tekee elokuvan myötä valkokangasdebyyttinsä. Ben Whishaw jatkaa itse Paddingtonin äänenä ja mukana nähdään sekä kuullaan myös muiden muassa Imelda Staunton, Hugh Boneville, Olivia Colman ja Antonio Banderas.
Tuoreen Paddington in Peru -videon pääsee vilkaisemaan omin simin alla olevan julkaisun kautta.