Paddington 3, viralliselta nimeltään Paddington in Peru, on tehnyt uusia kovanluokan näyttelijäkiinnityksiä.
Sydämellisen karhuherran seuraan ovat suuntaamassa elokuvasarjan kolmannessa osassa uusimpien tietojen mukaan Oscar-voittaja Olivia Colman, Antonio Banderas, Rachel Zegler (West Side Story) sekä Emily Mortimer (Mary Poppins Returns).
Colmanin hahmo tulee toimimaan karhujen vanhainkodin johtajana. Mortimer taas korvaa Sally Hawkinsin Brownin perheen äitinä. Banderas ja Zegler puolestaan esittävät isää ja tytärtä.
Elokuvassa Paddington matkustaa perheensä kanssa Lontoosta Perun viidakkoisiin maisemiin tapaamaan ikääntyvää Lucy-tätiään.
Elokuvan muihin näyttelijöihin kuuluvat muun muassa edellisistäkin Paddingtoneista tutut Hugh Boneville, Imelda Staunton ja Ben Whishaw.
Paddington in Peru aloittaa kuvauksensa heinäkuun loppupuolella. Lokaatioina toimivat Iso-Britannia, Kolumbia sekä Peru. Jatkoseikkailun ohjaajana toimii Dougal Wilson.
Elokuvan ensi-iltapäivä ei ole vielä tiedossa.
Alla edellisten elokuvien trailerit.
Lähde: Variety