Hollywood-näyttelijä Elizabeth Banks täytti 10. helmikuuta 50 vuotta. Hänet tunnetaan paitsi näyttelijänä niin myös ohjaajana.
Tuottelias Banks on nähty monissa tuotannoissa, muun muassa Nälkäpeli-elokuvissa ja yhdessä Russell Crowen kanssa elokuvassa The Next Three Days (2010), jossa hän näytteli vankilaan tuomittua naista. Reunalla (2012) -leffassa hän puolestaan työskenteli Sam Worthingtonin kanssa. Se oli mukiinmenevä leffa miehestä, joka uhkaa hypätä kerrostalosta alas, ja Banksin hahmo puolestaan yrittää pelastaa hänet.

The Next Three Days (2010).
Love and Mercy (2014) kuuluu niin ikään maininnan arvoisiin Banksin elokuviin. Sen tarinassa Beach Boys -yhtyeen Brian Wilson kamppailee psykoosin kanssa yrittäessään luoda avantgardistista mestariteostaan. Vuoden 2006 Slither puolestaan on koominen scifikauhu, jossa on mukana muun muassa Nathan Fillion ja Michael Rooker.
Koomikko Seth Rogenin kanssa hän teki yhteistyötä komediassa Zack & Miri puuhaa pornoo (2008). Banks nähtiin myös kaikissa Sam Raimin ohjaamissa Hämähäkkimies-elokuvissa, joissa näytteli Tobey Maquire.
Televisiossa Banksilla oli toistuva rooli komediasarjassa 30 Rock, josta hän sai kaksi Primetime Emmy -ehdokkuutta. Hänet nähtiin myös komediasarjoissa Scrubs ja Modern Family, joista jälkimmäinen toi hänelle kolmannen Primetime Emmy Award -ehdokkuuden. Vuodesta 2019 lähtien Banks on isännöinyt peliohjelmaa Press Your Luck.

Reunalla (2012).
Kasvoinjektiot kauhistuttavat tähteä
Banks kertoi vuonna 2023 ihonhoidostaan. Hän sanoi, ettei hän käytä injektionesteitä.
– En ole koskaan pistänyt neulaa kasvoihini, Banks kertoi People-lehdelle.
– Ja muuten, useimmat ihmiset tekevät niin ja en todellakaan tuomitse. Mutta minä ansaitsen elantoni kasvoillani, Banks selitti.
– Pelkään, että pilaan kasvoni, Banks jatkoi.
Tähden mukaan kauneus ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Hän nosti esiin liikunnan harrastamisen, hyvän ravinnon, yleisesti ottaen hyvän olon ja itsevarmuuden.

Banks tunnetaan myös Nälkäpeli-elokuvista.
Alla listattuna muutamia triviatietoja Elizabeth Banksista
Hän sanoi vuonna 2012 pitävänsä rooliaan debyyttielokuvassaan Surrender Dorothy (1998) yhtenä uransa pahimmista virheistä. Hän päätti sen jälkeen lähteä näyttelijäkouluun, jottei hän päätyisi enää koskaan vastaavaan elokuvaan.
Paha pukki (2003) on hänen suosikkielokuvansa jouluaikoina.
Harrastaa fantasiajalkapalloa.

Slither (2006).
Lisää elokuvia on tulossa
Banksin viimeisin elokuva on komedia nimeltään The Beanie Bubble (2023). Se kertoo turhautuneesta lelumyyjästä, jonka yhteistyö kolmen naisen kanssa johtaa historian suurimpaan leluvillitykseen.
Banksilta on tulossa näyttelijänä peräti viisi tuotantoa, joista yksi on trilleri Skincare. Sen juonesta ei vielä ole juurikaan tietoa, mutta näyttelijänä nähdään Banksin lisäksi muun muassa Serenity (2005) -tähti Nathan Fillion.
Banks on kokeillut siipiään myös ohjaajana. Hän ohjasi muun muassa hullunkurisen elokuvan Cocaine Bear (2023). Se perustuu löyhästi tositapahtumaan, kun karhu törmää metsässä kokaiinilastiin, ja syö sen. Banks haluaisi ohjata myös jatko-osan, jos mahdollista. Banksin ohjausrepertuaariin kuuluu niin ikään varsin mainio Pitch Perfect 2 (2015).
Elizabeth Banks on Instagramissa. Alla hänen jakamiaan julkaisuja sekä elokuvan Cocaine Bear -traileri.
Lue myös: Meemin vuoksi erakoitunut Chloë Grace Moretz täytti 27 – tältä hän näyttää nyt – Episodi.fi
Kaikki syntymäpäiväjutut täällä: syntymäpäivä -aiheiset jutut – Episodi.fi
