Kelkka kääntyi! Mark Hamill katuu sanojaan The Last Jedi -elokuvasta ja Luke Skywalkerista

Spoileri The Last Jedi -elokuvasta!

27.12.2017 13:03

Mark Hamill kertoi nyt, että hän katuu julkista kritisointiaan The Last Jedi -elokuvan tiimoilta. Hamill on aiemmin muun muassa sanonut, että on eri mieltä ohjaaja ja käsikirjoittaja Rian Johnsonin kanssa lähes kaikesta siitä, mitä Luke Skywalkerille elokuvassa tapahtuu.

– Kadun ääneen sanottuja epäilyjäni ja epävarmuuksiani julkisesti, Hamill twiittasi.

– Luovat erimielisyydet ovat yleinen elementti missä tahansa projektissa, mutta ne säilyvät yleensä yksityisenä. Halusin vain tehdä hyvän elokuvan. Sain enemmän kuin sen. Rian Johnson teki mahtavan elokuvan, näyttelijä sanoi.

On esitetty myös spekulatiivisia teorioita, että Hamillille tuli yllätyksenä Luken kuolema. Todisteeksi on esitetty videota ennen ja jälkeen ensi-illan. Ensi-illan jälkeen Hamill vaikutti järkyttyneeltä. Kerroimme asiasta täällä: Episodi.

Ehkäpä on myös parempi olla sovitteleva, jos haluaa mukaan trilogian viimeiseen osaan.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa