Kingsman-hurmuri kieltäytyi kuvaamasta toisessa osassa nähtävää kiusallista seksikohtausta

Kohtaus oli liikaa näyttelijälle.

2.10.2017 13:58

Uutinen sisältää lieviä spoilereita juonesta.

Kingsman 2: Kultainen kehä pyörii tällä hetkellä elokuvateattereissa. Elokuva on saanut pääosin hyvän vastaanoton, aivan kuten ensimmäinenkin osa. Esquire kertoo, että elokuvan päätähti Taron Egerton kieltäytyi kuitenkin kiusallisesta seksikohtauksesta Poppy Delevingnen kanssa, joka nähdään uudessa elokuvassa.

Kohtauksessa Egertonin agenttihahmo Eggsy joutuu intiimiin kanssakäymiseen Delevingnen Claran kanssa. Vaikka seksi heidän välillään olisikin kohtauksessa yhteisymmärryksessä toteutettu, Eggsyn olisi asetettava minimaalinen paikannuslaite Claran vaginaan ilman tämän tietoa asiasta. Ohjaaja Matthew Vaughan on jo ehtinyt puolustaakin kohtausta sitä kritisoineilta ihmisiltä, sanoen että on tärkeä tehdä myös kohtauksia jotka aiheuttavat epämukavia tuntemuksia.

Egerton olisi joutunut kohtauksessa simuloimaan tilanteen kameran vuoksi. Hän kieläytyi kuvaamasta kohtausta. ”Olen linssin edessä ja sanoin Matthew”lle, että tunnen oloni epämukavaksi. Joten käsi ei ole minun – se on Poppyn aviomiehen käsi. Hän pelasti maailman”, Egerton veistelee.

Kuva elokuvasta Kingsman

Lisää luettavaa