Kirotun The New Mutantsin ohjaaja Josh Boone: ”Valitsen seuraavan projektini paremmin”

Minkähänlainen The Stand tulee olemaan?

6.9.2020 20:41

Josh Boonen X-Men-leffa The New Mutants päätyi tuotantohelvettiin kaikenlaisten liikkuvien muuttujien takia, joista vähäisimmät eivät olleet koronavirus tai Disney-Fox-kauppa.

Boone oli hiljattain BBC:n haastattelussa keskustelemassa projekteistaan. Hän on nimittäin tehnyt myös tulevan Stephen Kingin The Standista eli suomalaisittain Tukikohta-kirjasta tehdyn tv-sarjan. Tukikohta kertoo pandemiasta, joka uhkaa koko ihmiskuntaa.

– Oli todella omituista, että teimme juuri The Standin ja sitten koronapandemia tapahtui. Nyt taas julkaisimme elokuvan, jossa on teinejä karanteenissa. Olen hieman hämilläni. Valitsen seuraavan projektini paremmin, Boone kertoo.

The New Mutantsin piti ilmestyä jo vuonna 2017, mutta se viivästyi niin monta kertaa, että ihmiset alkoivat puhua jo kirouksesta.

Hirveän hyvää vastaanottoa elokuva ei ole kuitenkaan maailmalla saanut.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia