Tenet tuotti ensimmäisen viikon aikana Yhdysvaltojen ulkopuolella yli kolme kertaa enemmän kuin viikon katsotuin elokuva Yhdysvalloissa

Huomaa, että jotkut elokuvat kiinnostavat enemmän kuin toiset.

31.8.2020 18:01

Indie Wire uutisoi, että Christopher Nolanin uusin elokuva Tenet tuotti noin 53 miljoonaa dollaria Yhdysvaltojen ulkopuolella. Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa vasta tällä viikolla.

Parhaiten Tenet menestyi Isossa-Britanniassa (7,1 miljoonaa), Ranskassa (6,7 miljoonaa) ja Etelä-Koreassa (5,1 miljoonaa). Ranskassa katsojia oli ensimmäisen viiden päivän aikana jopa enemmän kuin Dunkirkillä, Interstellarilla ja Inceptionilla aikoinaan, mutta muissa edellä luetelluissa maissa tulos oli ymmärrettävästi heikompi.

Kaiken kaikkiaan katsojaluvut lähettävät positiivisen viestin, ja olosuhteisiin nähden tulos nähdään oikein hyvänä.

Toisen Indie Wiren uutisen mukaan Yhdysvalloissa elokuvateatterit tienasivat yhteensä n. 16 miljoonaa dollaria. Elokuvateattereista vain 62 prosenttia on auki, mikä osin selittää alhaista lukua. Viikon katsotuin elokuva on X-Men -spin-off The New Mutants, joka tuotti noin 7 miljoonaa dollaria.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia