Korona nostaa Suomessakin jälleen päätään ja ulkomailla se aiheuttaa myös ongelmia. Tom Cruisen elokuva Mission: Impossible 7 joutui taas keskeyttämään kuvaukset.
Koronapandemia on aiheuttanut tuotannon keskeytyksiä aiemminkin. Cruise on kuitenkin halunnut viedä projektin läpi vaikka väkisin – viime vuoden joulukuussa julkisuuteen levisi hänen raivokohtauksensa, jossa hän ripitti työntekijöitä koronasäädösten rikkomisesta.
Kuvauksista on levinnyt huhuja, että tällä kertaa keskeytyksen syynä olisi Cruise itse, sillä tähti katosi paikalta.
– Mission: Impossible 7 on jälleen tauolla koronaviruksen vuoksi. Tuotannossa työskentelevien mukaan tällä kertaa kertaa Tom saattaa olla syy viivästykseen, lähde kertoi huhuista.
Mitään virallista tietoa Cruisen mahdollisesta koronatartunnasta ei ole annettu. On toki mahdollista, että Cruise ei ole halunnut tulla paikalle kuultuaan positiivisesta koronavirustestistä.
Viimeksi kuvaukset olivat tauolla koronaviruksen vuoksi vain joitakin viikkoja sitten.
Lähde: Metro