Kotimainen leffa valittiin Rotten Tomatoesin viime vuoden parhaiden kauhuelokuvien joukkoon

Suomikauhu kartalle!

23.1.2023 18:58

Hanna Bergholmin ohjaama hieno kauhudraama Pahanhautoja on nostettu Rotten Tomamatoes -sivuston parhaat kauhuleffat 2022 -listan sijalle kahdeksan.

Bergholmia kehutaan loistavaksi uudeksi kyvyksi.

Pahanhautoja on myyty yli 70 maahan ja 40 maassa sen on saanut myös elokuvalevityksen.

Pahanhautoja voitti Ranskan suurimmalla genre-elokuvafestivaalilla, Gérardmerissa, Grand Prize-pääpalkinnon sekä nuorisotuomariston palkinnon. Espanjan Sitges-elokuvafestivaalilla elokuva voitti palkinnon parhaista erikoistehosteista.

Elokuvan pääosissa nähdään Siiri Solalinna, Sophia Heikkilä, Jani Volanen ja Reino Nordin.

Pahanhautoja on digitaalisesti ostettavissa tai vuokrattavissa seuraavista elokuvapalveluista: Elisa Viihde, Apple-TV/iTunes, Google Play, Viaplay Store, Youtube-elokuvat, Blockbuster, SF Anytime, Microsoft Store, Rakuten TV ja Allente. Näiden palveluiden lisäksi elokuvan voi myös vuokrata Telia TV:stä ja DNA TV:stä.

Alla traileri.

 

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa