Kotimainen uutuusdokumentti kertoo vakavasta globaalista viruspandemiasta, eikä se ole korona – katso Punkkisodan traileri

Tulossa todella raju dokumentti.

Jussi-voittaja Joonas Berghäll (Miesten vuoro, Äidin toive, Miehiä ja poikia) on tehnyt Punkkisota-nimisen dokumenttielokuvan, joka kertoo globaalista viruspandemiasta. Pandemian aiheuttaja ei ole koronavirus, vaikka dokumentti päättyykin siihen, kun korona alkaa leviämään maailmalla vuoden 2020 alkukeväällä.

Kyse on punkkien levittämästä borrelioosista. Eikä pelkästään siitä, vaan punkit levittävät myös muita, vähemmän tunnettuja rajuja viruksia, joihin Berghäll itse sairastui vuonna 2011. Berghällillä ei ole vain yhtä virusta kehossaan vaan yhteensä 12 rajuja oireita aiheuttavaa virusta.

Virukset vaikuttavat satojen miljoonien ihmisten elämiin ympäri maailman, mutta silti muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO on päättänyt pyyhkiä ongelmat maton alle. Maailman Lyme-tohtorit (punkkien aiheuttamat virukset aiheuttavat kroonisena rankkaoireista Lymen tautia) väittävät kuitenkin, että kyseessä on jo globaali pandemia.

Dokumentti kertoo Berghällin omasta selviytymistaistelustaan viruksia vastaan, mutta antaa samalla äänen myös muille Lymen tautia sairastaville.

Punkkisodan ensi-ilta on 9. huhtikuuta.

Katso alta traileri.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut