La La Land ja Whiplash -ohjaajan seuraava projekti selvillä: Babylonissa nähdään todennäköisesti Emma Stone ja Brad Pitt!

Ensi-ilta mahdollisesti jo ensi vuonna.

Valtavasti työskentelevä Damien Chazelle ei ole pitänyt minkäänlaista taukoa läpimurtoelokuvansa Whiplashin jälkeen. La La Landin ja Ensimmäisenä Kuussa -elokuvien jälkeen hän tarttui Netflix-sarjaan The Eddy, joka kertoo ranskalaisen jazzklubin omistajasta. Sarjassa nähdään André Holland ja Cold Warista tuttu Joanna Kulig.

Seuraava elokuvaprojektikin käynnistyy pian, sillä Emma Stonen on kerrottu näyttelevän projektissa. The Playlist kertoo, että Chazelle etsii tuotantoyhtiötä elokuvalleen, jonka nimeksi on ilmoitettu Babylon. Se tulee tietojen mukaan sijoittuvan 1920-luvun Hollywoodiin. Elokuva on myös Chazellen itsensä käsikirjoittama.

IMDb:n mukaan myös Brad Pittia on huhuiltu Babyloniin. Vielä ei ole vahvistuksia, mutta ainakin Emma Stone vaikuttaa todennäköiseltä roolitukselta.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut