The Last Jedi -ohjaaja Rian Johnson kertoi kokemuksensa tulevasta Han Solo -elokuvasta

Ei tietystikään haukkunut lyttyyn.

28.2.2018 20:45

Rian Johnsonilta päästiin kysymään mielipidettä Solo: A Star Wars Story -elokuvan trailerista. Hän oli tottakai innoissaan siitä.

– Tiesin, että se oli tulossa julki, mutta silti klikkasi, klikkasin, klikkasin.. Jes, minusta se näyttää niin kauniilta. En malta odottaa, että ihmiset näkevät enemmän elokuvasta – se on niin hauska, niin hauska. Näyttelijäkaarti on myös niin karismaattinen, ja minusta he kaikki tekivät hyvää työtä, Johnson ylisti.

Kuulostaakin, että Johnson on nähnyt enemmän elokuvasta kuin traileri näyttää. Silti hän kehuu elokuvaa.

Täytyy toki muistaa, että Johnson on Disneyn ja Lucasfilmin palveluksessa.

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa