Liam Neesonin uusi trilleri etenee junan lailla – ”Jännitys kasvaa jokaisen pysähdyspaikan kohdalla”

Näyttelijä Liam Neeson ja ohjaaja Jaume Collet-Serra ovat palanneet jälleen yhteen.

22.1.2018 09:00

Liam Neeson ja Jaume Collet-Serra tunnetaan elokuvista Unknown, Non-Stop ja Run All Night. Kaksikon neljäs yhteistyö The Commuter on trilleri, joka kertoo yhden miehen epätoivoisesta tehtävästä estää suuronnettomuus täyteen pakatussa liikkuvassa paikallisjunassa.

Käsikirjoitus osoittautui vastustamattomaksi sekä tähdelle että ohjaajalle – ei pelkästään toiminnan ja jännityksen takia, vaan siksi, että tarinassa oli moraalisia ristiriitoja, joita päähenkilö joutui kohtaamaan.

The Commuter kysyy yleisöltä: Olisitko valmis tekemään huomattavaa palkkiota vastaan jonkin pienen asian, jonka seurauksia et tiedä, tietämättä mitä siitä seuraa, sanoo Collet-Serra.

– Elokuvan keskushahmo joutuu tekemään filosofisen valinnan. Kuusikymppinen mies on juuri saanut potkut. Hänellä ei ole säästöjä, mutta asuntolainan lyhennykset on maksettava. Ajatteleeko hän tilanteessa vain itseään, vai miettiikö hän tekonsa moraalisia seurauksia? Haluamme että yleisö kysyisi samaa itseltään, Collet-Serra pohtii.

Liam Neesonin mielestä tarinan reaaliaikainen kerronta lisää jännitysmomenttia.

– Elokuva etenee lähes reaaliajassa, Neeson kertoo.

– Päähenkilö huomaa, millaisen tapahtumaketjun hän on käynnistänyt, ja yrittää saada selville, kuka on salaliiton takana. Jännitys kasvaa jokaisen pysähdyspaikan kohdalla, kun uusia matkustajia nousee sisään, ja aina tulee uusia johtolankoja. Vaara kasvaa ja kasvaa. Vähitellen elokuvasta tulee nopeasti etenevä psykologinen trilleri, josta tulee mieleen Alfred Hitchcockin Muukalaisia junassa ja Vaarallinen romanssi, Neeson kuvailee.

Elokuvan päähenkilö on New Yorkin osavaltiossa vaimonsa ja poikansa kanssa asuva Michael MacCauley, keskiportaan päällikkö, joka työskentelee vakuutusyhtiössä. Monien perheellisten kovaa työtä tekevien miesten tapaan hän on joutumassa taloudelliseen ahdinkoon yrittäen saada palkkansa riittämään. Poika on lähdössä opiskelemaan, eikä vaimo tiedä, että perhe elää yli varojensa.

Sitten tilanne pahenee kertaheitolla, kun Michael saa potkut työstään. Se ei ole kuitenkaan ainoa asia, joka on pilaamassa hänen päivänsä. Kotimatkalla junassa nainen nimeltä Joanna esittelee itsensä hänelle ja tekee ehdotuksen. Etsi junasta matkustaja, joka ei kuulu joukkoon, ja saat suuren summan rahaa. Voisi kuvitella tarjoukseksi, josta ei voi kieltäytyä. Mutta ei siinä tapauksessa, jos kyseessä on entinen poliisi, jolla on vahva käsitys oikeasta ja väärästä.

Michael suostuu lopulta etsimään halutun henkilön matkustajien joukosta käyttämällä päättelykykyään ja taitoaan paljastaa ihmisten todellinen henkilöllisyys. Samalla Michael huomaa olevansa keskellä hengenvaarallista salaliittoa, joka on koitumassa kaikkien matkustajien kohtaloksi. Michael on ainoa, joka pystyy pysäyttämään tragedian.

 

Kun Michael päättelee, keihin matkustajista voi luottaa, hän samalla joutuu vaaralliseen takaa-ajoon estääkseen salaliiton toteutumisen ja saadakseen tappajat kiinni, jotta juna matkustajineen pääsisi turvallisesti periille.

Kun Collet-Serra luki käsikirjoituksen, hän näki yhteyksiä elokuvaansa Non-Stop.

– Se on Non-Stopin henkinen jatko-osa, ohjaaja sanoo.

– Kun mysteeri kietoutuu päähenkilön ympärille, on tehokkaampaa, jos sankari on tavallinen tyyppi. Se on hyvin hitchcockmaista. Miten paljon hän on valmis tekemään rahan takia tietämättä seurauksia? Kun epätavallisia asioita tapahtuu tavallisille ihmisille, on tärkeää, että me katsojina olemme samaa mieltä niistä, ja toiminnan on edettävä uskottavasti sen jälkeen, kun valinnat on tehty.

The Commuter tulee ensi-iltaan 26. tammikuuta. Katso traileri alta.

 

Haastattelu: StudioCanal

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia