Liian raaka! – Katsojat poistuvat kauhistuneina historiallisen kostoleffan näytöksistä

Ilmeisesti melko hurja tapaus.

The Babadookilla kauhumaailmaa vuonna 2014 kuohuttanut Jennifer Kent on tehnyt uuden elokuvan. Kostotrilleri The Nightingale on ilmeisesti niin raaka, että ihmiset ovat poistuneet Sydney Film Festivalin näytöksistä valkokankaalle rumia huutaen.

Kent taas kutsuu elokuvaa vain historiallisesti tarkaksi. Elokuva sijoittuu vuoden 1825 Tasmaniaan.

Spoileri leffasta:

Elokuvan päähenkilö, nuori nainen nimeltä Clare raiskataan lukuisia kertoja ensimmäisen puolen tunnin aikana. Katsojat ovat järkyttyneet tästä, ja ovat huudelleet kankaalle vastalauseitaan sekä marssineet järkyttyneinä teatterista ulos.

Kent julkaisi tiedotteen, jossa hän kertoo, että vaikka elokuvassa nähdään kolonialistista väkivaltaa ja rasismia alkuperäisväestöä kohtaan, ei se silti kerro väkivallasta, vaan se on vain tarkka kuvaus tuon ajan tapahtumista. Ja näitä elokuvan vaikuttimina käytettyjä alkuperäistarinoita on vielä siistitty elokuvaa varten.

Kentin mukaan elokuva kertoo tarpeesta rakastaa sekä tuntea myötätuntoa ja hyvyyttä pahojen aikojen koittaessa.

Alla leffan traileri.

Lähde: Esquire

Aiheeseen liittyvät jutut