Mainiossa DiCaprio-leffassa kiinnitettiin erityistä huomiota väreihin – myös erikoinen Oscar-yksityiskohta

IMDb-arvosana on 7,4.

4.11.2020 05:30

Netflixin valikoimaan lisätty elokuva Lentäjä (2004) kertoo eksentrisen ja upporikkaan Howard Hughesin tarinan. Hän oli aikoinaan tunnettu playboy ja myös lentokoneiden suunnittelija. Lisäksi hän teki elokuvia.

Näyttelijöinä nähdään muun muassa Leonardo DiCaprio, Cate Blanchett sekä Kate Beckinsale.

Ohjaaja Martin Scorsese kiinnitti erityistä huomiota elokuvan väreihin. Lähinnä digitaalista teknologiaa hyödyntäen hän jäljitteli elokuvassa tiettynä hetkenä käsittelyssä olleen aikakauden elokuvien värejä. Hughesin vanhetessa myös väreistä tulee hienostuneempia ja värikylläisempiä.

Blanchett oli ensimmäinen näyttelijä, joka voitti Oscar-palkinnon esittämällä Oscarin voittanutta näyttelijää.

Lisää luettavaa