Martin Scorsese ei löydä kipinää tehdä uutta elokuvaansa DiCaprion kanssa: ”En tiedä löydänkö sitä”

Master Class

Pandemia on vaikuttanut myös ohjaajalegendan mielenmaisemaan.

Ohjaaja Martin Scorsese antoi haastattelun Empirelle, jossa puhui muun muassa hänen seuraavasta Killers of the Flower Moon -elokuvastaan, jonka kuvausten on määrä alkaa maaliskuussa – vuosi myöhemmin alkuperäisestä kuvausaikataulusta.

Hänen ajatuksensa ovat kuitenkin edelleen edellisessä elokuvassaan. ”The Irishmanissa saavutin sen minkä halusinkin”, Scorsese sanoo. Hän yrittää löytää saman luovuuden kipinän myös tulevaan Leonardo DiCaprion ja Robert De Niron tähdittämään elokuvaan, mutta tällä hetkellä se tuntuu hankalalta.

”Tämä Covid-pandemia on pysäyttänyt luovan prosessin. Käännyin itseeni, erityisesti ensimmäisinä kuukausina, kun olimme lukittuina koteihimme. Se eliminoi monia häiriötekijöitä”, Scorsese muistelee. ”Minun on mentävä taaksepäin ja löydettävä se kipinä. En tiedä pystynkö löytämään sen.”

”Pandemia on tehnyt sen löytämisestä melkein pakollista. Kaikki muu on mennyt, eikä normaali elämä ole enää täällä. Mitä jää jäljelle? Rakastamasi ihmiset, perhe, toivo ja luova kipinä, jonka saa ehkä sytytettyä uudeksi elokuvaksi. Mutta palaan aina The Irishmaniin. Ajattelen The Irishmania. Käytän kokemusta The Irishmanista opetuksena.”

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut