Matt Reevesin The Batmanissa on ilmeisesti salainen cameo-esiintyminen eräältä ikoniselta pahikselta

Tämä on yksi odotetuimmista tulevista supersankarileffoista.

11.12.2021 16:22

Viimeisimmän huhun mukaan eräs legendaarinen Bruce Waynen vastustaja nähdään Matt Reevesin ja Robert Pattinsonin tulevassa The Batmanissa.

Elokuvassa on jo hirvittävä määrä ikonisia DC-pahiksia, mutta huhun mukaan myös tämä hahmo tekee esiintymisen elokuvassa. The Batman on ensimmäinen osa trilogiaa, joten on selvää, että jatkoa pedattaisiin jotenkin näin.

Alla mahdollinen spoileri, joten älä lue pidemmälle, mikäli et halua tietää mitään tulevasta DC-leffasta.

Eternalsistakin tuttu Barry Keoghan näyttelee elokuvassa erikoisesti nimettyä hahmoa. Hän on Stanley Merkel -niminen rivipoliisi. Viime kuussa kuitenkin Barryn veli Eric paljasti veljensä näyttelevän elokuvassa Jokeria.

Nyt uusien huhujen mukaan Keoghan saattaa todellakin olla Jokeri.

Matkan varrella on kuitenkin pieni mutka, sillä Reeves on tehnyt elokuvasta kaksi eri leikkausversiota, joita käydään parhaillaan läpi Warnerilla. Toisessa ei ole ”tiettyä näyttelijää” ja toisessa on.

Warnerilla varmaankin pohditaan, esitelläänkö Jokeri ensimmäisessä elokuvassa vai jätetäänkö ikoninen arkkipahis muhimaan vielä varjoihin.

Jää nähtäväksi! DC-universumi on kuitenkin mullistumassa.

Lähde: Cinemablend

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia