David Leanin (1908–1991) ohjaajaura voidaan jakaa kahteen selkeästi erottuvaan kauteen: 1940-luvun mustavalkoisiin draamoihin ja myöhemmän uran eeppisiin suurelokuviin.
Lean oli Stanley Kubrickiin verrattava perfektionisti, jonka elokuvissa kuvauksen ja lavastuksen pieninkin yksityiskohta on äärimmäisen tarkkaan harkittu. Vaikka tyylitelty visuaalisuus oli Leanin elokuville tunnusomaista, hän oli myös mestarillinen tarinankertoja.
Tiukan uskonnollisen kasvatuksen saanut Lean aloitti elokuvauransa täysin nollilta 1920-luvun puolivälissä. Lean eteni vähitellen juoksupojasta leikkaajaksi. Parikymmentä elokuvaa leikattuaan hän oli saavuttanut maineen Ison-Britannian parhaana leikkaajana.
Lean sai tilaisuuden päästä ohjaamaan, kun näytelmäkirjailija Noel Coward tarvitsi teknistä apua ja pyysi häntä toiseksi ohjaajaksi elokuvaan Meri on kohtalomme (1942). Sen jälkeen Lean pärjäsikin ohjaajana omillaan mutta jatkoi yhteistyötä Cowardin kanssa: myös kolme seuraavaa elokuvaa perustuivat Cowardin teksteihin. Niistä tunnetuin on Cannesin elokuvajuhlien Kultaisen Palmun voittanut Lyhyt onni. Sen jälkeen Lean ohjasi Charles Dickensin romaanien pohjalta elokuvat Suuret toiveet ja Oliver Twist.
Varsinaiseen maailmanmaineeseen Lean ylsi vuonna 1957 ilmestyneellä elokuvalla Kwai-joen silta. Pierre Boullen romaaniin perustuva elokuva kertoo rautatiesiltaa rakentavista sotavangeista tiukan japanilaisupseerin komennossa. Elokuva voitti seitsemän Oscaria.
Viisi vuotta myöhemmin valmistui Arabian Lawrence. Se kertoo brittiupseeri T.E. Lawrencesta (Peter O’Toole), joka taistelee arabialaisten beduiiniheimojen rinnalla turkkilaisia vastaan. Lähes nelituntinen suurelokuva on Leanin uran huippusaavutus. Lean liikuttelee valtavia kokonaisuuksia uskomattomasti kuvatuissa aavikkomaisemissa.
Boris Pasternakin romaaniin perustuva, Venäjän vallankumouksen aikoihin sijoittuva Tohtori Živago (1965) jatkoi Leanin suurelokuvien linjaa. Siitä tuli yksi 1960-luvun katsotuimpia elokuvia.
Mitä vanhemmaksi Lean eli, sitä pidempiä olivat tauot elokuvien välillä. Viisi vuotta Živagon jälkeen ilmestynyt Irlannissa kuvattu Ryanin tytär oli aikaisempien elokuvien tapaan isolla mittakaavalla tehty kauniita luonnonmaisemia sisältävä elokuva.
Ryanin tytär ei kuitenkaan menestynyt odotetusti. Monet kriitikot suorastaan halveksivat elokuvaa. Ryanin tyttären huono vastaanotto masensi Leanin, ja hän piti sen jälkeen 14 vuotta taukoa elokuvanteosta.
Leanin viimeiseksi elokuvaksi jäi vuonna E.M. Forsterin romaaniin perustuva Matka Intiaan (1984). Vähän ennen kuolemaansa Lean valmisteli elokuvaa Joseph Conradin romaanista Nostromo, mutta projekti jäi toteutumatta.
