Mies tienasi Netflix-huijauksellaan uskomattomat 14 miljoonaa dollaria – rahakkaat menivät halpaan

Osti rahoilla ainakin luksustalon.

29.8.2019 13:33

Yhdysvaltalainen Adam Joiner huijasi peräti 14 miljoonaa dollaria sijoittajilta. Hänellä ei ollut aikomustakaan tehdä elokuvaa, jota hän heille hehkutti.

Mies kertoi sijoittajille hänellä olevan työn alla Legends-niminen elokuva, jossa nähtäisiin kokoelma historiallisia hahmoja, kuten Davy Crockett, Calamity Jane ja Paul Bunyan. Näyttelijöinä olisi ollut huippunimiä kuten Bradley Cooper.

Vaikuttaakseen uskottavalta hän väärensi allekirjoituksia, sähköposteja ja jakelusopimuksia, joiden hän kertoi olevan peräisin Netflixiltä. Kukaan Netflixiltä ei kuitenkaan tuntenut Joineria. Jotkut Joinerin mainitsemista henkilöistä eivät enää edes työskennelleet Netflixillä.

Jossain vaiheessa Joiner kertoi sijoittajille vaihtavansa elokuvan tuotannon Netflixiltä Amblinille. Tämä oli viivytystaktiikkaa. Hänellä oli myös muita tekosyitä kuvausten myöhästymille, kuten ”sisäinen politiikka.”

Joiner käytti rahoja muun muassa 5 miljoonan dollarin talon ostamiseen Manhattan Beachilta. Hänen on määrä astua oikeuden eteen 23. syyskuuta tänä vuonna.

Lähde: LA Times

Lisää luettavaa