Miltä kuulostaisi digitaalinen versio Tappajahaista? Näyttelijä kannattaa ideaa

Nähtäväksi jää, pitääkö kukaan muu Hollywoodissa ideaa hyvänä.

5.10.2018 16:29

Elokuvien digitaalinen käsittely vuosia jälkeenpäin on harvoin onnistunut. Pienet viilaukset esim. alkuperäisissä Star Wars -elokuvissa ovat paikkailleet saumoja mukavasti, mutta tietokoneella luotu Jabba the Hutt ja muut digitaaliset päälleliimaukset repivät paikkoja auki senkin edestä.

Joten miltä kuulostaisi uusi Tappajahai, jossa kuvauksissa murheita aiheuttanut nukke korvattaisiin digitaalisella jättihailla?

No hyvältä, mikäli veteraaninäyttelijä Richard Dreyfussilta kysyy. Meribiologi Matt Hooperia Tappajahaissa esittänyt Dreyfuss uskoo elokuvan löytävän aivan uuden yleisön, mikäli hai päivitetään 2010-luvulle.

”Minusta heidän pitäisi tehdä se. Se olisi valtaisa juttu ja toisi elokuvan nuorten ihmisten ilmoille. Onko tämä pyhäinhäväistystä? En usko. Nykyteknologia toisi hain samalle tasolle kuin millä koko elokuva muuten on”, Dreyfuss selittää.

”On ihmisiä, jotka sanovat Tappajahain olevan muuten täydellinen elokuva, ja on uskomatonta, mitä Steven sai aikaan kohtaamiensa haasteiden edessä. Mutta tässä on ideaa. Heidän pitäisi pistää rahaa CGI:hin korvatakseen se peto ja herättääkseen sen henkiin”, näyttelijä summaa.

Steven Spielberg on itse katunut mm. E.T.-elokuvan sorkkimista jälkeenpäin, joten haihitin ohjaajalta tuskin saadaan hyväksyntää.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia

W.