Mitä ihmettä? Hollywood-näyttelijätär hautaa elokuvapalkintonsa puutarhaansa – taustalla psykologinen ilmiö

Johtuu mahdollisesti syndroomasta.

13.3.2021 16:03

Olemme aiemminkin uutisoineet ”huijarisyndroomasta”. Sellaisesta on myöntänyt kärsivänsä ainakin näyttelijä Jodie Comer. Syndroomasta kärsivä kuvittelee olevansa huijari, ja että hänen saavutuksensa ovat pelkästään onnea. Hän saattaa myös ajatella saaneensa muut luulemaan, että hän on kyvykkäämpi kuin oikeasti.

Nyt Hollywood-tähti Rosamund Pike (Gone Girl) kertoi erikoisesta toimintatavasta elokuvapalkintojensa suhteen. Tähti sanoi Ellen DeGeneresin keskusteluohjelmassa, että hän hautaa suurimman osan niistä puutarhaansa multien alle. Tähti arveli käytöksensä olevan psykologista ja liittyvän huijarisyndroomaan.

– Miten ihmiset suhtautuvat niihin (palkintoihin), kun he tulevat kotiinsa, näyttelijä mietti kysyvästi.

– Minusta se on vaivaannuttavaa, joten hautaan ne puutarhaan, muutama on näytillä, Pike sanoi.

Näyttelijä arveli, että talon tulevat omistajat löytävät ne.

– He luulevat löytäneensä haudatun aarteen, Pike tuumi.

Näyttelijä voitti vastikään Golden Globen rikoskomediasta I Care a Lot. Voittamastaan palkinnosta hän mietti, että se oli yllätys.

– Todennäköisyydet eivät olleet puolellani, Pike vähätteli.

Aiemmin Pike on ollut ehdolla vuoden 2015 Gone Girl -elokuvasta ja vuoden 2018 elokuvasta A Private War. Hän voitti tänä vuonna palkinnon Maria Bakalovan, Michelle Pfeifferin, Kate Hudsonin ja Anya-Taylor Joyn nenän edestä.

Mahtaakohan sekin pysti olla jo puutarhassa? Alla elokuvan I Care a Lot traileri.

Lue myös: Kate Winsletin mielestä Titanic ei antanut hänelle tunnetta läpimurrosta – vasta myöhemmin ilmestynyt leffa toi sen | Episodi.fi

Lähde: BBC

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia