Mrs. Doubtfiresta on olemassa roisia, lapsilta kiellettyä materiaalia – Ohjaajan mukaan R-rated -versiota tuskin julkaistaan

Sen sijaan saimme haisevan Justice Leaguen.

25.3.2021 22:01

Rakastetusta kokoperheen komediasta Mrs. Doubtfire – isä sisäkkönä on olemassa materiaalia, josta saisi koostettua lapsilta kielletyn ”R-rated” version. Kiitos Robin Williamsin ja hänen verrattoman kykynsä improvisaatioon.

Ohjaaja Chris Columbus vahvisti asian Entertainment Weeklyn haastattelussa. ”Todellisuudessa minulla ja Robinilla oli sopimus, että hän tekee muutaman käsikirjoituksen mukaisen oton. Sitten hän sanoi, että anna minun leikkiä. Käytännössä hän siis jatkoi ja teki 15–22 ottoa. Joskus hän meni alueelle, mikä ei ollut soveliasta kokoperheen elokuvalle, mutta ehdottomasti soveliasta ja hillittömän hauskaa R-rated -versioon.”

Columbus kuitenkin sanoo, että vaikka materiaali on todella hauskaa, sitä ei todennäköisesti koskaan tulla julkaisemaan, koska valmis elokuva on jo julkaistu. Hänen mukaansa joitakin pätkiä voisi julkaista, jos Mrs. Doubtfiresta tehtäisiin dokumenttielokuva. ”Se olisi paras lähestymistapa materiaaliin”.

 

Lisää luettavaa