Jotkut lukijat saattavat muistaa näyttelijä Shelley Longin. Hän täytti 23. elokuuta 74 vuotta.
Long tiedetään Suomessa hyvin etenkin sarjasta Terveydeksi (Cheers), jota tehtiin vuosille 1982-1993. Hän näytteli siinä ansiokkaasti Diane Chambersin roolin, ja sarjaa voi katsoa edelleen suoratoistona Suomessakin.
Long on näytellyt myös useissa elokuvissa kuten Yövuoro (1982), Inhimilliset erot (1984), Rahareikä (1986), Outrageous Fortune (1987), Hello Again (1987), Troop Beverly Hills (1989), Rokkaava Bradyn perhe (1995), A Very Brady Sequel (1996) ja Tohtori T ja naiset (2000).

Shelley Long sarjassa Terveydeksi.
Huippusuosittu sarja vaikutti todellisen elämän baariin menestykseen
Tilannekomediasarjan tapahtumat sijoittuvat bostonilaiseen baariin, johon paikalliset kokoontuvat viettämään laatuaikaa toistensa kanssa. Erikoisena yksityiskohtana, sarjaa kuvattiin oikean yleisön edessä, eikä siinä ollut ennakkoon äänitettyä taustanaurua.
Sarjaa tehtiin studiossa, mutta ulkokohtauksissa nähtiin välillä oikea baari. Siitä tuli sarjan katsojien suosittu vierailukohde, ja baari muutti nimensäkin lopulta nimeksi Cheers.
Terveydeksi sai myös arvostusta osakseen. Sarja pokkasi Primetime Emmy -palkinnon parhaana komediasarjana vuosina 1983, 1984, 1989 ja 1991. Lisäksi se sai Golden Globe -palkinnon parhaana musikaali- tai komediasarjana vuonna 1991.

Ted Danson ja Woody Harrelsonko siinä?
Sarjassa oli mukana tuttuja nimiä ja se poiki spin-offin
Sarjasta muistetaan myös rakastettu persoona Frasier Crane, jota esitti Kelsey Grammer. Suosittu radioterapeuttihahmo sai myöhemmin oman spin-offinsa nimeltään Frasier. Siitä kehkeytyi ikivihreä sarja, jossa nähtiin välillä myös Terveydeksi-sarjan hahmoja ja näyttelijöitä.

Kelsey Grammer kilistää.
Terveydeksi-sarjassa oli mukana monia tunnettuja tähtiä. Heihin kuuluivat Longin lisäksi Ted Danson, Kirstie Alley, Woody Harrelson ja aiemmin mainittu Grammer. Lisäksi kaartiin kuuluivat Rhea Perlman, Nicholas Colasanto, George Wendt, John Ratzenberger ja Bebe Neuwirth.

Ted Danson ja Kirstie Alley.
Alla listattuna muutamia triviatietoja Shelley Longista
Long käytti peruukkia Terveydeksi (1982) -kuvauksissa, koska hän ei halunnut studiovalojen vahingoittavan hänen hiuksiaan.
Terveydeksi-sarjan tekoon liittyy myös dramatiikkaa, sillä Long kirjoitettiin siitä ulos viidennen kauden päätteeksi. Hän halusi lähteä sarjasta itse, ja Screen Rantin mukaan se johtui paitsi Longin halusta pyrkiä elokuvatähdeksi niin myös hänen jatkuvista kahnauksistaan kollegoidensa kanssa – erityisesti Dansonin ja Grammerin.
Long valittiin alun perin päähenkilöksi elokuvassa Working Girl – tieni huipulle (1988). Se meni lopulta Melanie Griffithille, joka sai elokuvasta Oscar-ehdokkuuden.
Long sai Terveydeksi-sarjasta viisi Emmy-ehdokkuutta ja voitti pystin vuonna 1983. Hän voitti roolistaan myös kaksi Golden Globe -palkintoa.
Long näytteli roolia myös kolmessa Frasierin jaksossa, joista hän sai yhdestä vierailevan tähden Emmy-ehdokkuuden.

Longin viimeisin rooli on elokuvassa The Cleaner (2021).
Terveydeksi-sarjan kaikki 11 kautta löytyvät Viaplaysta. Frasierin touhuja voi puolestaan katsella niin ikään Viaplaysta, ja myös SkyShowtimesta sekä Ruudun ilmaispalvelusta Pluto TV:stä. Alla terveydeksi sarjan alkutunnari.

Lähde: Screen Rant, Wikipedia, IMDb
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.