Muusikko Sia paljastaa harkinneensa itsemurhaa Music -elokuvasta nousseen autismikohun seurauksena – ilta koomikon kanssa ”pelasti elämän”

Muusikko ohjasi elokuvan itse.

30.1.2022 15:01

Hiteistä Chandelier ja Elastic Heart tuttu muusikko Sia paljastaa harkinneensa itsemurhaa koomikko Kathy Griffinistä tekemässään profiilissa New York Timesille. Uutisesta kertoi muun muassa Variety.

Sian ympärille nousi valtava kohu, kun hän jatkoi yhteistyötä edellä mainituissa musiikkivideoissa tanssineen Maddie Zieglerin kanssa, ja roolitti tämän autistisen hahmon rooliin elokuvassa Music.

Sia kertoi jo ennen elokuvan julkaisua yrittäneensä etsiä rooliin autismin kirjoon kuuluvia näyttelijöitä, mutta piti etsintää liian ”epämiellyttävänä ja stressaavana”, koska hahmo oli kirjoitettu niin vaativaksi. Elokuvassa on myös runsaasti fantasiamaailmaan sijoittuvia tanssikohtauksia, mistä syystä Sia ajatteli Zieglerin olevan paras vaihtoehto.

Sia on kertonut, että Music perustuu hänen ystäväänsä. Elokuva sai kaksi Golden Globe -ehdokkuutta, mikä lisäsi tulta liekkeihin. Music lytättiin monen kriitikon ja katsojan toimesta. Sia pyysi myöhemmin anteeksi autismiyhteisöltä. Kohu toi Sialle kuitenkin mielenterveysongelmia.

”Olin itsemurhahakuinen ja ratkennut ennen kuin menin katkolle”, Sia kirjoittaa Musicin saaman vastaanoton jälkeisistä tapahtumista. Griffin patisti hänet kanssaan syömään viime syksynä Hollywoodissa sijaitsevaan ravintolaan. Hän kuvaa sitä stategiseksi vedoksi, koska Griffin tiesi, että paparazzit ovat ravintolan luona kuvaamassa. Tarkoitus oli luoda niin sanotusti positiivista mediahuomiota pitkään kestäneiden kohujen jälkeen. ”Hän pelasti elämäni”, Sia kirjoittaa.

Lisää luettavaa