Näin itseluottamus palasi – Tom Hanks sanoi Marvel-tähdelle rohkaisevat sanat

Jokainen voi tarvita joskus kannustavia sanoja.

Suomen Tampereellakin liikuskellut Hollywood-näyttelijä Karen Gillan kertoi kriisistä, jonka hän kohtasi kuvatessaan The Circle -elokuvaa yhdessä Tom Hanksin ja Emma Watsonin kanssa. Tähdenalun suosio oli tuolloin kasvamassa ympäri maailmaa, joka hermostutti häntä.

– Jokaisen tekemäni projektin mittakaava vain kasvoi ja kasvoi, näyttelijä kertoi You-lehden haastattelussa.

Yhtäkkiä Gillan joutui uuden tilanteen eteen.

– Olin aina ollut totaalisen peloton, ja yhtäkkiä huomasin olevani epävarma.

Hollywoodin mukavan miehen maineessa oleva veteraaninäyttelijä Tom Hanks tuli onneksi hätiin.

– Olet todella hyvä. Anna mennä vain, Hanks rohkaisi Gillania The Circlen kuvauksissa.

Gillan sanoi Hanksin kommentin auttaneen häntä.

– Se oli merkki, jota hain. On todella päräyttävää, kun joku idolisoimasi henkilö sanoo, ettet ole kamala. Siitä hetkestä eteenpäin työstin näyttelemistäni ja uudistuin täysin, Gillan jatkoi.

Gillan tunnetaan ehkä parhaiten roolistaan Nebulana, ja näyttelijää arvostettiin myös Marvel-maailmoissa. Alun perin Nebulan piti kuolla Guardians of the Galaxy -elokuvassa, mutta Marvel-tyypit pitivät Gillanin roolisuorituksesta niin paljon, että tarinaa muutettiin.

Tähti kuvasi viime vuoden marraskuussa Tampereella scifi-elokuvaa Dual yhdessä Breaking Bad -näyttelijä Aaron Paulin kanssa. Molemmat vaikuttivat viihtyvän reissullaan.

Lähde: Metro

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut